sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Voiko kissa mököttää

Sonja vieraili viikon verran tuttavani luona.Siellä on kaksi lasta jotka tykkäävät kissoista.Mikä oli Sonjan siellä ollessa, isossa talossa neljän ihmisen rapsuteltavana.Ja mikä parasta, siellä ei ollut Sofiaa.Vaikka Sonja ja Sofia ovat asuneet yli kymmenen vuotta samaa kotia, eivät he tule toimeen keskenään.Eivät vain sovi saman katon alle.Kun ikää on tullut, eivät he jaksa enään niin vihoitella toisilleen, mutta ihan toisen viereen ei kuitenkaan mennä.
Sonja haettiin tänään kotiin.En meinannut millään saada kissaa kantokoppaan.Autossa Sonja oli aivan hiiren hiljaa.Pää nuupotti surkeana alaspäin.Normaalisti autokyydissä pitää ilmoitella olemassaolostaan kuuluvasti, mutta nyt ei kuulunut mitään.
Kun tultiin kotiin meni Sonja saunaan makoilemaan.Ei antanut minun silitellä eikä rapsutella, vaikka normaalisti tykkää kovasti ja hurina vain kuuluu.Sonja on ihan selvästi MASENTUNUT!!!Ei edes ruoka maistunut.Tällä hetkellä nukkuu minun sängyssä.Saa nähdä antaako minun tulla viereen nukkumaan.
Ihan selvästi kissa osoittaa mieltä siitä kun ei saanut jatkaa lomailuaan.


Kuvissa Sonja mököttää eikä välitä vaikka kuinka koetan leperrellä hänelle.


Edit:Sain Zilgalta ihanan tunnustuksen.Kiitos Kiitos, Zilga!!!Näistä muistamisista tule aina mukava olo.

Annan tämän taas tuttuun tyyliin yhteisesti kaikille joiden blogeja seuraan, olkaa hyvät!

11 kommenttia:

Mira kirjoitti...

Mietinki sillon aikasemmin, ku sanoit et sonja menee sinne perheeseen lomalle, et toivottavasti se ei taas sit masennu ku joutuu tulemaan takasin sofian terrorisoimaan huusholliin. Toivottavasti se piristyy. Eikö ne muuten siinä perheessä haluis ottaa sonjaa kokonaan, jos kerta tykkäävät siitä?

Baby Jane kirjoitti...

No huh, jotain hyvää Janen ja Millan yhteiselossa, ne nukkuukin vierekkäin. Pirteämpiä päiviä Sonjalle !

Susu kirjoitti...

Jospa Sonja on mustasukkainen kun hänet on lähetetty pois ja Sofia on sillä aikaa saanut kaikki sun rapsutukset...

Jenni kirjoitti...

C ei mököttänyt, mutta oli selvästi ihan alakuloinen ja masentunut mökkireissun jälkeen, aivan apea. Mökillä se taas oli onnellisempi kuin koskaan, joten ilmeisesti sinne olisi pitänyt jäädä. Ihana talo ja kauheasti kavereita, voiko kissa muuta toivoa?
Olen kyllä kuullut, että kissat ovat usein syystä tai toisesta suivaantuneita, kun ovat olleet hoidossa. Olisi kiva tietää, mitä niiden päässä liikkuu. :)

Nuutu kirjoitti...

Voi ihana mököttävä Sonja :D Meillä Lurkki mököttää aina kun ollaan kotoa pois yön yli. Toiset on innoissaan kertomassa juttua mitä täällä ovat tehneet, mutta Lurkilla menee monta tuntia ennen kuin edes antaa silitellä. Lopulta se sitten aina tulee syliin ja on taas niin vauva.

Lendi kirjoitti...

Minullekin tuli mieleen, että entäpäs jos osoittaa sinulle mieltä kun "hylkäsit" hänet?
Mörri on meillä kanssa ihan mökönä, jos joutuu olemaan ilman meitä vaikka viik.lopun ukkilassa. Lopulta on taas se sama vanha rakkauskissa kun ennenkin <3

Villikissa kirjoitti...

No nyt alkaa Sonja olemaan oma ittensä.Sonja on niin kiltti kissa, että se saa mennä moneen paikkaan kyläilemään, mutta tuo kotiutuminen on sitten kovin hankalaa.Uskon, että kisu tykkää kyläilystä, mutta onkohan nuo muutokset kuitenkin hänelle kovin rasittavia.Pitää miettiä annanko enään Sonjaa mihinkään hoitoon, mutta toisaalta me reissataan niin paljon, että väkisinkin tulee noita kyläilyreissuja.

Jenni kirjoitti...

Olisiko mahdollista, että sen sijaan, että kissa(t) menisi(vät) hoitoon, joku tulisi teille hoitamaan? Se ei varmaankaan olisi niin stressaavaa.
Olen kyllä kuullut monestakin kissasta, joka on hoidossa tai muuten vaan kylässä aivan ok, ja silti joko todella väsynyt tai aivan poissa tolaltaan pari päivää kyläilyn jälkeen.

sude kirjoitti...

Kiitos sinulle kannustuksesta. Nyt on jo vähän parempi olo. Aloin seuraamaan tyttäresikin blogia, kun hänellä on niin mukava pukeutumistyyli. Voi kun minunkin tyttöni huolisi kirppari-vaatteita. Saisi niin nättejä. Taitaa olla ikä-kysymys, kunhan vähän vanhenee, ei tarvitse aina olla samanlaista kuin kavereilla.
Sonja taisi vaan näyttä mieltään, kun niin "raa`asti" hylkäsit vieraalle. Meillä koira mököttää samanlailla, jos on ollut hoidossa. Kääntää vain päätänsä poispäin , eikä anna silittää. Kyllä ne lopulta aina antaa anteeksi ja on taas kavereita.

Villikissa kirjoitti...

Nyt Sonja on jo oma itsensä kokonaan.Seuraa minua koko ajan.Kun olen koneella niin pötköttää näppäimistön ja näytön välissä.Ja on nukkunut minun vieressä=D

Sude:Tyttärelläni on oikeastaan aina ollut oma tyyli pykeutua, ei ole mennyt niin muodin mukana niin kuin toiset.Kirppareilta tekee tosi ihania löytöjä joita ei voisi mitenkään löytää "oikeista" kaupoista.Itsekkin ostelen paljon vaatteita kirppareilta.Tuntuu etten enään raski ostaa kaupoista mitään kun kirpparilta saa niin halvalla kivoja vaatteita.Eilen ostin itselleni kivan hameen kesäksi ja maksoin siitä vain 3 euroa.

Sirpa kirjoitti...

Kollo näyttää mieltään, jos olen poikkeukselliseen aikaan (illalla) töissä, vaikka sillä olisi ollut kotona ainakin osan iltaa toinen ihminen seurana. :D