tiistai 8. helmikuuta 2011

Dementiako?


Vaivaakohan meidän Petteriä dementia?

Tuota dementiaa epäilen siitä kun illalla olen antanut ruokaa(Pete syö aina hyvällä ruokahalulla) ja hetken aikaa nukuttuaan aloittaa uudelleen hirveän naukumisen ja valittamisen. Kulkee perässä ja tuijottaa, että eikö se äiskä meinaa ollenkaan antaa ruokaa poikaraukalle. Kissasta on myös tullut normaalia äänekkäämpi. Iltaruokavalitukset saattaa aloittaa jo kello 16 jälkeen. Normaalisti olen ruoan antanut siinä kello 20-21 välillä, mutta nykyisin pitää antaa jo 18 jälkeen ettei pojalla lopu vallan kokonaan ääni valittaessa. Nykyisin saatan antaa ruokaa iltapäivälläkin, että jaksaisi odottaa iltaan, mutta ei sekään auta...

Petteri täyttää tämän kuun lopussa 17 vuotta. Silmissä on kaihia mutta näkee kuitenkin ja menestyy ihan hyvin sisäkissana.

Petteri tykkää käydä nuuskuttamassa tuoksuja luhtikäytävällä ilman valjaita. Valjaat kun laitan niin kissasta tulee jäykkä maata viistävä kisuli.
Eilen oli pakkasta sellaiset 17 astetta ja päästin pojan taas nuuskimaan ja tutkimaan käytävän tuoksuja. Jonkin aikaa tutkittuaan alkoi yhtäkkiä maukua surkeasti ja käveli kuin humalainen. Ei muuta kuin kissa äkkiä sisälle. Pojassa ei ollut mitään vikaa kuitenkaan. Ilmeisesti ei vaan enään kestä pakkasta niinkuin nuorempana.

7 kommenttia:

Sude kirjoitti...

Hahaa, vai dementtia. Kummallakohan se nyt oikein on :D. Etkös muista , että nyt on alkamassa kollien juoksuaika ja kyllä Petteri muistaa, miten silloin käyttäydytään. Meilläkin kiertää jo kylän kollit ikkunan alla vonkumassa ja Armas vonkuu sisäpuolella. Petteri taitaa vaan muistella nuoruuden hurjia päiviä ja tahtoisi lähteä vähän yöjalkaan :) Vielähän se on nuori mies. Meillä eli äiti ja poika 22v ja 23v, ja loppuun asti huomioitiin juoksuajat :)

Ana kirjoitti...

Eihän se mikään nuori mies enää oo. Mie en dementiaan oikein usko, sillä tietäähän kissa onko nälkä vai ei, ja jos on just syönyt, ei ole nälkä. Tuo surkeilu ulkona taas, voi olla että verenkierrossa tuli wanhalle jotain klappia kun joutui äkkiä pakkaseen --> siitä huimausta.

Nämä on vain arvailuja. Lääkärillähän vaivat oikeasti tutkitaan.

Mari kirjoitti...

Mutta kylläpä on hurjan suloinen tämä Petteri-poika! Kunnioitettavasti on jo ikääkin kertynyt, mutta moniaita vuosia on hyvinkin vielä edessä :)

Mukavaa talvipäivänjatkoa!

Sirpa kirjoitti...

Vanha kissani oli samanmoinen huutelija :) laitoin maukumiset iän kontolle.

Laura kirjoitti...

Suloinen kissa, ihanat hiutalekorvikset ja kaunis pyöreä tiskirätti tuolla aiemmin...

Liityin lukijaksi ja jään seurailemaan touhujanne :)

Nenunen kirjoitti...

Voi hyvänen aika! Elä nyt säikähä mutta oireet on samat kuin minun Milalla oli. Milla-katti oli 16v. Milla alkoi myös huutamaan ja lopulta huuti yökaudet. Liikkuminen oli väliin hoipertavaa ja yhteen aikaan meni takapää kokonaan veltoksi mutta sitten aina korjaantu ittekseen. Milla oli kuuven kilon kissa, mutta laihtu silmin nähden vaikka söikin. Lopulta meni ruokahalu. Vein sen eläinlääkäriin, eikä mitään voinut tehdä, munuaiset oli lopussa. Vanhojen kissojen vaiva. Suositteleisin lämpimästi, vie kisu lääkärin luo, siellä vaiva selviää.
Hyvää Ystävänpäivää:)

Omppumato kirjoitti...

Hyvää ystävänpäivää!