lauantai 24. heinäkuuta 2010

Kissakuvahaaste 136: Tuoli

Meidän kissat osallistuvat pitkästä aikaa kissakuvahaasteeseen.
Haasteen aiheena on tuoli.

Petteri makoilee parvekkeella korituolissa auringosta nauttien.

Ja nyt on Sonjan vuoro lämmitellä turkkia.

Vaikka päivitystahti onkin hiljentynyt, niin on täällä jotain saatu tehtyäkin.
Kuten:

-makoiltu laatikoissa

-makoiltu matkalaukun päällä

-leikitty pienen kummitytön kanssa

-virkattu isoäidinneliöitä. Kuvassa n. 50 kpl, vielä pitäisi tehdä 70 kipaletta

lauantai 3. heinäkuuta 2010

Kissa- ja tissiasiaa

Tänään oli todella ihanan lämmin päivä. Siispä torille ja samalla käväisin kissanäyttelyssä Oulun teatteritalossa. Ihania suloisia kissoja oli melkein kolmesataa. Varsinkin maine coonit on minun mieleen, ihanan isokokoisia kissoja. Harmikseni en muistanut ottaa kameraa mukaan, joten saatte tyytyä katselemaan minun omia mussukoita.

"Väsyttää! Pitäiskö tuolla leikkiä äiskän mieliksi"

Kissanäyttelystä toin tuliaisiksi lelun. Ihmeekseni kissat jopa leikkivät sillä. Leluja on kissoilla moneen lähtöön, mutta ei niillä kuitenkaan leikitä.



-----------------------------------------------------------------------------------

Nyt sitten asiasta toiseen, nimittäin tissiasiaa. Susikairan akka haastoi näyttämään
ihanimmat/parhaimmat/tukevimmat (tai vaihtoehtoisesti kauheimmat) liivit. Minä shoppailin alennusmyynnistä itselle uusia liivejä, kun ei kaapista löytynyt kuin yhdet sellaiset joita kehtasi pitää.

Löysin neljät aleliivit(yht. 21e).

Ota sinäkin haaste vastaan. Haasteen ehtona on tutkia rinnat ja kainalot säännöllisesti.


perjantai 2. heinäkuuta 2010

-

Makoilua, makoilua. Mikä sen mukavampaa.

Olen toki myös neulonutkin, hitaasti mutta varmasti. Tulossa suorakaiteen muotoinen huivi kirpparilta ostetusta puuvillalangasta. Kohta puolet tehty.
Tunnistatko mallia?