keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Palmikkolapaset




Lanka: Novita Isoveli

Ohje yhdistelty monesta eri lähteestä.

Tyttäreni ilmoitti, että tarvitsee lapaset, kun sormia palelee iltasella. Aloitin tälläiset tekeleet, johon yhdistin eri malleja.
Aika hassun näköiset lapaset, kun on tuollaiset kapeat ja pitkät.Tosin tyttärelläni on kapeat kädet, joten pitäisi olla sopivat.Toivottavasti ei ole aivan epäonnistuneet yksilöt!!!
Puolustukseksi voin sanoa, etten ole tehnyt lapasia ainakaan kymmeneen vuoteen.Peukalokiilan ohjetta piti hakea monesta paikasta ennen kuin löysin sopivan tälle langalle.
Kunhan saan nämä valmiiksi, niin teen myös itselleni.Enpä muistanutkaan kuinka ovat mukavia tehdä.

Sain tyttäreltäni viestin, että lapaset ovat aivan sopivat.Jes, voin olla tyytyväinen itseeni.Aika hassua, että minulta onnistuu paremmin puseroiden teko kuin lapasten ja sukkien.

Ei kommentteja: