keskiviikko 11. elokuuta 2010

Iik, se loppui kesken!

No voihan perrrrhonen! Lanka loppui 1 1/2 palaa ennen kuin olisi ollut valmis!!! Torkkupeitto nimittäin.

Lanka on Novitan Puro Batik, sävy 834, vaaleanpunainen.
Tarvitsisin vielä ainakin kaksi kerää, kun virkkaan vielä peiton reunaan muutaman kierroksen. Tiedättekö missä olisi näitä vielä myynnissä? Olen yrittänyt löytää, mutta on ilmeisesti myyty loppuun. Nuokin kerät ostin alesta.


"Katso Pete, näin sitä tehdään"

Oletteko huomanneet, että iän karttuessa kissat eivät teroittele kynsiään enää niin ahkerasti kuin nuorena.
Sonja terottelee vielä jonkin verran, mutta ei tarpeeksi. Kynnet meinaavat kasvaa anturaan kiinni. Petterin en ole enää nähnyt tuota tekevän ollenkaan. Siksi Peten kynnet vaativat tarkkailua normaalia enemmän.

"En minä enää jaksa, menen nukkumaan"

7 kommenttia:

Pihla kirjoitti...

kääntyisin suoraan novitan puoleen. joskus olen itse sitä kautta saanut hommattua. ja sitten eikun puhelin rumba kauppoihin. halvempaahan se nykyään on kun käydä paikanpäällä katsomassa

Nunt kirjoitti...

Voi vanhuksia <3

Sirpa ja Kollo kirjoitti...

Minä huomasin saman aikoinaan Santun kynsien kohdalla. Santtu liikkui omalla ja parin naapurin pihalla, mutta ei seniorina enää huoltanut kynsiään puiden runkoihin.

Kollolla kasvaa talvisin takatassujen kynnet pidemmiksi, mutta kesäisin betonilaatoitus pitää kynnet lyhyempinä.

Romulus kirjoitti...

Joo, todellakin! Roope-pappa ei juurikaan enää teroittele kynsiään. Josku kun innostuu villeilemään, voi sen tavata puulta kyynsimästä mutta pääasiassa kynsistö rehotta luonnontilassa - ja sen kyllä huomaa. Kuoret jäävät jotenkin toistensa päälle ja lopulta koko kynsi on melkein pyöreä kiekko :O. Sitten kun sen leikkaa, lähtee kuorikasa purkautumaan ja tavallinen kynsi tulee pikkuhiljaa esiin.

Voi vanhuksia :/

Susu kirjoitti...

Batikkiasiaan en voi auttaa ku tuota Novitaa ei ol...Sorry. Mut jos et muuta keksi niin multa löytyy Batikaa, joka on vähän ohumempaa mut samaa väriä (ja olen satavarma et samasta tehtaasta).

Me ei olla koskaan leikattu Tassun kynsiä...Pitäisköhän? Ainakin vielä se teroittelee sekä kotona raapimapuuhun ja seiniin ja mökillä kaikkiin mahdollisiin puihin. Eilen sen sijaan yritin vahata parkettia kun se on kynenjälkien vuoks ihan tärviöllä:-(

Saila kirjoitti...

Voi teidän ihania kissoja! Tulin katsomaan uteliaisuudesta kun olit liittynyt blogii lukijaksi, ja olenhan minä täällä joskus käynytkin! Mutta en varmaan ollut huomannut jättää viestiä käynnistäni.
Minun molemmat pojat on vielä niin nuoria (4 ja alle 2 v) että kynnet pidetän kunnossa toistaiseksi.

Susikairan akka kirjoitti...

Ostin naapurikaupasta 2 kerää sua ajatellen, laitatko s-postia jos tarttet niin lähetän sulle, jos taas et tartte enää, niin virkkaan jotain hilpeitä sisäelimiä taas:P