"Toisinaan minä inhoan sanoja. Ne ovat valtavan henkisen jäävuoren huippuja ja nythän me kaikki jo tiedämme miten Titanicin kävi. Pikimusta kuilu avautuu sen välillä mitä on olemassa ja mitä sanat yrittävät kuvata. Kaikki ilmiöt yksinkertaistetaan, ne naulataan sanoilla kiinni ja niistä tulee mustavalkoisia, ehdottomia."
Katkelma on Emma Juslinin romaanista Frida ja Frida (Teos 2008, alk. Frida och Frida, suomentaja Jaana Nikula). Viikon haasteena on kuvata jokin tekstin herättämä mielikuva tai kommentti.
Tekstiin liittyen minulle tuli mieleeni kuvat, jotka olen ottanut jo 7.10.2006 Hailuodon Marjaniemessä.Saari itsessään on ihana ja idyllinen, mutta nuo tuulimyllyt on minun mielestäni jotenkin pelottavia.En tiedä olenko ainutlaatuinen höperö, mutta tekstiin ne sopivat mielestäni kuin piste iin päälle.
8 kommenttia:
Tässä "avaruudessa" sanat vain kahlitsisivat. Sanojen tulee lentää vapaina; tulla ja mennä, loitota ja lähentyä. Tuulen viemää...
Kauniita maisemia, ajattomia.
Pidan noista tuulimyllyista. Minusta ne sopivat luontoon. (Ainakin paremmin kuin atomivoimalat, vaikka viiemeisemmat taitavat olla myllyja tehokkaammat.)
Tuulimyllyt on kauniita minunkin mielestä.Mutta vain kaukaa, läheltä katsottuna huisin pelottavia.Onko se koko vai se suhiseva ääni...
Nykyaikaisia tuulimyllyjä. Vanhaa ja uutta vastakkain. Aina ei kehitystäkään jaksa ymmärtää, mutta kai kaikkeen tottuu. :)
Olen muuten ihan samaa mieltä Marjaniemen tuulimyllyistä. Kaukaa kauniita ja läheltä pelottavia. Mua aina niiden lähellä pelotti että ne siivet pyöriessään irtoaa ja sinkoutuu mulle päälle. Mutta muuten se niiden suhina tuntui miellyttävältä, kun siihen liittyi ajatus saasteetomasta energiasta.
Tuulesta temmattua sanaa kuin energiaakin...pelottavan vähäisesti...siinäkö yhteys haasteeseen :)
Hienot kuvat.
Tulipa käytyä, pari kuuta aikasemmin kuin sinä.
Lähetä kommentti