lauantai 31. lokakuuta 2009

Uusi laukku

Lapsonen tuli käymään äiskän ja isukin luona ja toi tullessaan äiskälle hienon laukun. Ei ole kuulemma kovin paljoa käyttöä tälle(kun on niin paljon laukkuja) joten minä sain sen. Tykkään kovasti, varsinkin noista söpöistä pikkutaskuista.
Huomatkaa ihana Astrid-kaulahuivi. Voitin sen Käsillään-blogin arvonnasta ja olen aivan ihastunut siihen. On niin kaunis ja niin ihanan värinenkin.

Torstai iltana käytiin viemässä Sofian haudalle kynttilä. Eläinten hautausmaalla oli niin rauhallista ja kaunista. Maa oli kauniisti huurussa, kuten kuvastakin näkyy.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Uusi kirja

Postipoika toi tänään Suurikuu-kirjakaupasta paketin. Sieltä paljastui:
Supersöpöt Maskotit

Kuvaus kirjasta

Japanista lähtöisin oleva amigurumivillitys, pikkuruisten maskottien virkkaaminen, on valloittanut myös Suomen. Näitä helppotekoisia pikku otuksia virkkaavat nuoret ja vanhat, niin tytöt kuin pojatkin. Englantilaisen Nicki Trenchin Supersöpöt maskotit esittelee yli 35 toinen toistaan hellyttävämpää otusta, joihin jokaiseen liittyy oma tarina. Ihmis-, eläin- ja satuhahmojen joukosta löytyy suosikki jokaiselle. Supersöpöt maskotit sopii sekä aloittelijalle että kokeneelle virkkaajalle. Toteutukseen riittävät virkkuukoukku, pari pientä jäännöslankakerää sekä helpot perussilmukat, joihin annetaan kirjassa ohjeet.

Tiedä vaikka muutama näistä päätyisi vaikka pukinkonttiin.

(Sonjan piti myös päästä kuviin, vaikka edes muutaman karvan verran)

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Kissa ja hiiri

Uusi lelu.

lauantai 24. lokakuuta 2009

Siskolle lämmikettä

Siskolla ei ole pipoa. Ei hän tosin osaa käyttääkään sitä mutta tarvitsee(minun mielestä) pään lämmikettä kun joutuu töissäkin välillä olemaan ulkona. Joten minähän tein siskolle pipon. Ja samaan sarjaan lapaset.Mariomyssy ja Lapaset
Lanka: Novita Aino

Kukkakoriste on Ratulasta tuttu malli.

Punajuurihan on tällä hetkellä tosi edullista ja terveellistäkin se on. Joten teinpä siitä elämäni ensimmäistä kertaa punajuurilaatikon.
Katsokaa tätä sotkua...

Tein ehkä viimeistä kertaa...



Yritän epätoivoisena ottaa kuvaa, enkä huomaa, että videotoiminta onkin päällä.

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Aistihaaste

Sude antoi minulle tällaisen haasteen, joten eipä muuta kuin vastailemaan.

Säännöt
1. Laita tunnustus blogiisi.
2.Kirjaa sinne myös säännöt.
3.Linkitä blogiin, josta sait tunnustuksen.
4.Listaa viisi aistia ja kerro mitä ne merkitsevät sinulle.
5.Haasta viisi muuta blogia jättämällä niihin kommentti.

1: Näkö alkoi huononemaan eka luokalla. Siitä asti tasaisesti huononi parikymppiseksi asti joten minulla on tosi voimakkaat lasit. Onneksi nykyisin on niin ohuiksi hiottuja laseja, että ne ovat tosi keveät. Mutta ennen, huh huh, mitä painavia ja paksuja hirvityksiä!!! Haaveena olisi päästä laserleikkaukseen niin pääsisi kokonaan eroon laseista, kumpa vain saisi jostain ylimääräiset 3000 euroa...

2. Kuulo on hieman huonompi toisessa korvassa. Kun on oikein hiljaista niin korvani soivat(tinnitusta) mutta eivät onneksi kuitenkaan kovin pahasti. Olen siihen tottunut joten eipä haittaa. Nuorempana minulla oli aina radio päällä mutta nykyisin nautin hiljaisuudesta.

3. Maku on tärkeä minulle. Olen varsinainen pullahiiri, en selviäisi päivääkään ilman jotain hyvää kahvin kanssa(se on alkanut näkymään kun ikä meni yli neljänkympin)! Tykkään käydä syömässä jossain hyvässä ravintolassa mieheni, tyttäreni ja hänen poikakaverin kanssa. Harmi kun ei enään ole niin usein vara tuota harrastaa, opiskellessa ei tienaa niin hyvin kuin ennen töissä.

4. Haju on tullut tarkemmaksi, ainakin nykyisin kaikki voimakkaat hajuvedet saavat pään kipeäksi. Tuoksuna minua miellyttävät kevyet, raikkaat ja miedot hajuvedet. Vasta leikattu ruoho tuoksuu ihanalta. Kissan turkki tuoksuu myös ihanalta, siihen on kiva upottaa nenä ja tuoksutella. Kellarissa on minua miellyttävä tuoksu, sellaisessa maakellarissa...

5. Tunto, kissan pehmoinen turkki, vauvan suloisen pehmoinen poski(tyttärelläni on vieläkin ihanan vauvan pehmoiset posket vaikka onkin jo yli kaksikymppinen), tietysti lankojen tunto käsissä neuloessa, mieheni hiusten läpi on ihana kuljettaa sormia, harmi kun on nykyisin liian lyhyet siihen tarkoitukseen...

Haasteen annan eteenpäin seuraaville blogeille:
Omppumato
Villisilli
...ja muillekkin joissa ei vielä ole ollut.

PS: Tällainen on aluillaan. Olen niin ylpeä itsestäni kun sain ohjeen suomennettua surkealla englanninkielen taidollani.

lauantai 17. lokakuuta 2009

Arvausta

Arvaatteko mitä nämä on? Ovat jo testikäytössä...

Uunissa hautumassa kaalilaatikko, nam.

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Kissakuvahaaste 121: Päiväunet ja kuvia huivista


Tässäpä olisi lisää kuvia huivista. Huivin malli löytyy Ullasta, mallin nimi on Lumi. Lankana Susun lankakaupasta ostettu Regia Hand-dye Effect. Värisävyt tulevat kolmiohuivissa niin kauniisti esille. Kuvat eivät ole kovin kaksisia, kun en saanut otettua kuvia ulkona niin kuin olin ajatellut.

Kissakuvahaasteessa aiheena on päiväunet ja tutummin päikkärit.

Tämä on helppo haaste meidän Petteri-pojalle. Ensin pestään...


...ja sitten kelpaa unoset auringon lämmittäessä mukavasti turkkia.


lauantai 10. lokakuuta 2009

Petteri ja uusi tekele

Petteri, Paukku, Pete, Pate, Patteri, Paukkuliini... Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Petterillä on ikää jo komeat 15 vuotta. Komea poika on aina ollut, niin kauniin harmaa. Mutta nyt on leuanalusta mennyt valkoiseksi. Liekö sillä ollut osuuta kun kesällä kuoli rakas kissakaveri Sofia. Petterillä ja Sofialla oli tosi läheiset välit. Sonjan kanssa eivät tule niin hyvin toimeen. Ei riidellä mutta ei olla kovin läheisiäkään.

Nykyisin nukuttaa niin makoisasti, ettei aina muista vinkua evästäkään ennen kuin ehdin sen antaa. Ennen oli iltasella aina komea konsertti ennen ruoka-aikaa.

Luuletko, että leikin, minä NUKUN!

Tässä kurkistus tekeleeseen joka on pingottumassa muotoonsa.

Minun ensimmäinen tällainen, kolmiohuivi. :)

Huomenna lisää kuvia, kunhan on kuivunut.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Punaiset pitsisukat

Sukkasadon Perunalaariin täydennykseksi Nalle-langasta tehdyt pitsisukat. Ohje löytyy Ullasta.

torstai 1. lokakuuta 2009

Hauskat junasukat


Junasukkia on näkynyt paljon monissa blogeissa. Ne ovat jotenkin niin hauskan näköiset! Kuulemma niin käytännölliset kun pysyvät hyvin vauvan heiluvissa jaloissa. Tässäpä olisi minun tekemät junasukat. Ei niin perinteisen hempeän väriset. Lankana jälleen kauniin värinen Regia Hand-dye Effect. Perunalaaria näillä täyttelen.