keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Uuden Vuoden toivotus


Kylläpäs vuosi menikin nopeasti.Tämä vuosi onkin ollut erilainen kuin yleensä muut.
Olin 24 vuotta samassa työpaikassa (!!!) ja tämän vuoden toukokuussa koko firma loppui kokonaan.Niin outo olo, kun en ole ikinä ennen ollut työttömänä ja sitä on ollut nyt seitsemän kuukautta.
Voipi sanoa, että tuli oikeastaan aika hyvään saumaan, kun olin muutenkin ajatellut alan vaihtoa.Johan se oli aikakin, kun olin noin monta vuotta samassa paikassa.Nyt on aikaa ajatella mitä sitä "isona" tekisi.Työvoimakoulutuksiin olen hakenut, mutta lähin on tällä hetkellä eka varalla.Niin lähellä kuitenkin.


Käsitöitä olen tehnyt oikein urakalla verrattuna siihen kun aika meni töitä tehdessä.Meinaa välillä olla hartiat jumissa kun neuloo niin paljon.Virkkausta ei minun hartiat ja ranteet tahdo kestää.

No, kissat ovat olleet tyytyväisiä, kun olen ollut enemmän kotona ja joutanut rapsutteleen useammin.
Lokakuussa aloitin tämän blogin pitämisen.En tosiaankaan uskonut, että kukaan jaksaisi lukea minun jaarituksia käsitöistä ja kissoista.Kiva kun olette jättäneet kommentteja, niitä on tosi kiva lukea.

Tähän väliin hieman selitystä noille pullokuville.Ostin itselleni uudeksi vuodeksi yhden pullon tuota kuvissa olevaa jouluomena siideriä ja yhden pullon granaattiomenan makuista siideriä.Ne saa riittää minulle.
Kuvissa on tosiaan vain yksi pullo, jota kierrätin kaikkien kissojen vieressä!

Oikein makoisaa ja railakasta Uutta Vuotta kaikille lukijoille ja kisuille
-Villikissa, Petteri, Sofia ja Sonja-

tiistai 30. joulukuuta 2008

Viikon extrahaaste: 100



EXTRAHAASTEEN NUMERO ON SATA (100)


100 grammaa iloisia varpaita hieman kallellaan!

maanantai 29. joulukuuta 2008

Mainio kissanlelu

Ikean reissulla ostin bambun oksia ja niissä oli sellainen muovinen hintalappu suikale.Laitoin ne talteen, kun ajattelin tehdä niistä kissoille lelun.
Tässä on tulos:




video

Heh, tulipa pimeää kuvaa, suikaleet vain heiluu valkoisena.Koetan ottaa myöhemmin uutta kuvaa, kun on paremmin valoa.

Hiljaista...

Joulu on ohi ja hiljaisuus talossa.Tytär lähti aamulla kohti kotiansa Turkua, poikakaveri oli lähtenyt jo muutama päivä aikaisemmin kissaa hoitamaan.Toki siellä oli käynyt ruoan antaja kaksi kertaa päivässä, mutta Roope-kisulla tuli aika pitkäksi kun ei kukaan ollut leikkimässä hänen kanssaan.Noin ne kissat rajoittaa meidän elämää, mutta ei niistä voi luopuakkaan, kun ne on niin ihania.
Tekaisin Roopelle lahjaksi kaksi hiirtä.Toiselle pitkä häntä, kun Roope tykkää kun leluja heilutellaan ees taas sen edessä.Niiden perässä on niin kiva juosta ja hypellä.


Nyt tässä sitten kökitään miehen kanssa kahdestaan kotosalla niin kuin vanha mummu ja pappa!!!

Uusi vuosi on vielä auki minne mennään.Lähdetäänkö miehen siskon luokse syömään ja juomaan vai vietetäänkö rauhallinen uusi vuosi kahdestaan kotosalla syöden hyvin ja katsellen raketteja ikkunasta.


Lopuksi vielä hauska kuva Sonjasta.Kuvan otti tyttäreni pukin tuomalla uudella kameralla.
Kuvassa näkyy hauskasti iso pää ja kauluri ja pienen pienet jalat.

lauantai 27. joulukuuta 2008

Yykaakoo4 - Haaste 10 numero 8

Viikon haastenumero on KAHDEKSAN (8)!




Naisellista turhamaisuuttako?

perjantai 26. joulukuuta 2008

Mekoista vielä


Tein kolme vuotiaalle kummitytölleni joululahjaksi liivimekon.Tietenkin mekko piti tehdä myös hänen Baby Bornilleen.Esittelin mekkoja jo aikaisemminkin, mutta kun sain kuvia tytöistä mekot yllä, piti laittaa tännekkin esille.Kyllä on nätti kummityttö minulla, kuin nukke!!!

Tapaninpäivän löhöilyä


Tapaninpäivänä löhöiltiin kunnolla, kissat ja minä.Sofia makaa jalkojen päällä ja Sonja nukkuu pään vieressä.Petteri on nukkumassa toisella sohvalla.
Voi, voi tätä löhöämistä.Välillä taas raskasta ruokaa ja taas sohvalle töllöttämään telkkaria ja salaa otetaan unoset=D

torstai 25. joulukuuta 2008

Joulupäivän päivällinen

Joulupäivänä syötiin ja juotiin ihan kotosalla.Meillä on niin pieni keittiö, että haalattiin pöytä olohuoneen puolelle, niin voitiin syödä kaikki yhtäaikaa samassa pöydässä.

Ihania lohimedaljonkeja ja laatikoita, rosollia ja salaattia ja kinkkua.


--------------------------------------------------------

EDIT:Vielä lopuksi kuvia joistain lahjoista:

Sorelin ihanan lämpimät tossut.Minulla paleltaa aina jalkoja, joten nämä ovat aivan huiput jalkoihini.

Pöydälle ihana huovasta leikelty liina, voi laittaa myös koristeeksi vaikka seinälle.Tästä tykkään tosi paljon.Saa nähdä kuinka kissojen karvat tarttuu huopaan, kun ne majailee aina pöydillä!

Matrixin hiustuotteita.Näillä saan laitettua hiukseni hyvin!!!

Tigin Oatmeal & Honey shampoo ja hoitoaine eivät ole varsinaisia lahjoja, tilattiin tyttären kanssa yhteistilaus ja sain ne hänen mukanaan kun tuli tänne Ouluun viettämään joulua.
Nämä tuotteet ovat aivan ihania.Hiuksista tulee tosi hyväkuntoiset ja värikin näyttää hyvältä.Minulla on luonnostaan vaaleat hiukset, enkä värjää niitä.Näin talvella menevät juurista harmaan värisiksi, mutta tuo shampoo jotenkin kirkasti väriä.
Toinen vaihtoehto on lähteä etelän lämpöön vaalentamaan hiukset näin talvella.Sanonkin aina, että toiset lähtevät ruskettumaan, minä lähden vaalentamaan hiuksia!

tiistai 23. joulukuuta 2008

Hiirilelu


Oli ylimääräistä aikaa ja tekaisin kissoille lelun jonka annoin heti samantien.Ohje täältä.Sisälle laitoin kissanmintturouhetta sukkahousunpalaseen kiedottuna ja vanulla täytin muuten.

Hyvää Joulua

Huomenna on jouluaatto ja on sen verran tohinaa, ettei ehdi varmaankaan tätä päivittämään, joten tässä tulee toivotukset:

Toivottavat Sofia, Sonja ja Petteri ja minä, Villikissa, kaikille lukijoille.
Lukijoiden karvaisille kavereille rapsutukset meiltä =D

maanantai 22. joulukuuta 2008

Uusi sohva


Tänään on sitten siivottu ja on ihanaa kun on puhdasta.Saapas nähdä kuinka kauan, kun on nuo karvaiset kaverit, jotka huolehtii, että minulla on tekemistä.
Ostettiin uusi sohva jo tuossa joulukuun alussa, mutta vasta tänään saatiin se tänne kotiin.Oli rankka homma hakea sohva kahdestaan mieheni kanssa.Säästettiin 50euroa, kun haettiin itse liikkeen autolla.En vain arvannut kuinka painava se on.Olipahan naapurin kissalla kivaa, kun seurasi meidän ähisemistä säleverhojen takaa.



Sohvassa on molemmissa reunoissa tuollainen kiva juttu, jolla siitä saa lepotuolin.Pitäisi vielä ottaa tuo muovi pois tuosta jalkaosasta.Se on ommeltu niin tiukasti siihen kiinni, että pitää miettiä millä se saadaan nätisti irti.


Petterillä oli onnenpäivä, kun sohva oli kiedottu kuplamuovilla.Sitä oli aivan valtava määrä.



lauantai 20. joulukuuta 2008

Yykaakoo4 - Haaste 9 : numero 24

Yhdeksäs haasteviikko

Viikon haastenumero on KAKSIKYMMENTÄNELJÄ (24)



Kuvasta löytyy 24 punaista pisaraa.


torstai 18. joulukuuta 2008

Hello Kitty 3


Hello Kitty

Lanka:Nalle, valkoinen, musta ja pinkki




"Mikä tää on" Petteri ihmettelee

"No, sehän on se Hello Kitty, samaa lajia kuin mekin " tietää Sofia "
"Tää on kuulemma menossa lahjaksi, mutta ei voi vielä kertoa kenelle"

"Mua ei kiinnosta" miettii Sonja ja juoksee pois.

Valokuvatorstai 113. Haaste: Lämpö


Valokuvatorstaissa haastetaan mukaan yhdellä sanalla. Se on lämpö.

Uunista otettu lämmin ruoka, jossa jouluisia laatikkoruokia, lanttu-, porkkana- ja perunalaatikkoa.
Eipä sitä muuta kaipaakkaan.


keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Harmaa MarioMyssy

MarioMyssy
Ohje:MarioMyssy
Lanka:Novita Aino, harmaa



Tästä tuli tosi kiva.Kun kastelin myssyn, siitä tuli ihanan pehmeä ja asettuu sen takia kivasti tuosta takaa.Voi olla, että jää minulle, vaikka ajattelin antaa jollekkin vaikka lahjaksi...


-----------------------------------------------------
Edit.Petteri sai Novita Aino-langan vyötteen kaulaansa.Eikö olekkin hieno kaulapanta...