sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Ballerina-Pupu

Ballerina-Pupu
Ohje:SuuriKäsityölehti 11-12 /2008
Lanka:Novita Nalle valkoinen ja v.punainen


Poseerausta monessa asennossa.






"Hei,olet uusi kaveri.Mikä sun nimi on?"
"En vielä tiedä.Kunhan löydän kodin, niin saan varmaankin myös nimenkin."


lauantai 29. marraskuuta 2008

Sekaisin!!!


Miten olen ollut noin sekaisin ja huonomuistinen.Grrrr!!!
Olen jo pitemmän aikaa luullut, että Petteri ja Sofia ovat jo 15 vuotiaita.He ovat syntyneet vuonna 1994.Hehän ovat "vasta" 14 vuotiaita.Nuortuivat vuodella ihan yllättäen.
Iskeekö minuun jo se kauan kauhulla pelätty dementia, vai mikä lie on tuon syy.
Olen moneen kirjoitukseen laittanut tuon väärän iän, joten tässä se korjataan.
Syvimmät pahoittelut Petelle ja Sotkulle.


Päivän nukkumakuvat Petestä ja Sotkusta.Väsyttää kovasti, vaikka ikä väheni vuodella.

torstai 27. marraskuuta 2008

Muistutus!!!

Oletteko unohtaneet, rakkaat kanssakissani, perustamani liikkeen, joka on teidän parhaaksi.Käykää allekirjoittamassa tästä.Jospa saataisiin asia kuntoon.Joukossa on voimaa, muistakaa se!!!
Terveisin puolustajanne
-Petteri-



Puhekupla luetaan samalla äänellä kuin Pikku Kakkosen tietoiskussa olevan nallen loppukommentti: "Varokaa heikkoa jäätä"

Valokuvatorstai:Lasi

Valokuvatorstaissa aiheena Lasi.
Tässä ylpeänä esittelen kirppislöytöni.Yhden euron hintaisen lasisen hajuvesipullon, Lancomen Miracle.Todellinen löytö.


Tänään kirpputorilla

Kulutin aikaani kirppiksellä ja tein taas löytöjä.Sorruin taas kirjoihin.Sanoin miehelleni,että kun menen seuraavan kerran käymään kirppiksellä, minulla on kirjanostokielto.Aikoi muistuttaa minua siitä(eri juttu tottelenko).Ostan aina vaan uusia ja uusia, vaikken ole nykyään ehtinyt lukea kun olen neulonut kaikki vapaa ajat.
Tässäpä ostamani kirjat:



Olen kauan aikaa haeskellut kirpputoreilta barbin kenkiä ja nyt sitten löysin pussillisen.Kaikki eivät ole ihan tarkoitukseen sopivia, mutta ainakin viidet ovat sopivat.Ai, että mihinkö niitä tarvitsen.No, tähän tietenkin!!!
Söpöjä korkkareita, vallankin nuo siniset.Ihanan vanhanaikaisen näköiset.




Sokerina pohjalla, Lancomen Miracle.Maksoi kokonaisen yhden euron.Huippuhalpa ja on minun mielestäni aitoa tavaraa.Tuoksukin on ihana.



Kuvat ovat mitä ovat.Kamera temppuili.Suurimman osan ajasta näyttö oli pimeänä.Summassa piti ottaa kuvia ja valita niistä parhaimmat.

tiistai 25. marraskuuta 2008

Sonjan ihana turkki

Kuvia Sonjasta ja ihanan kiiltävästä turkista.Ei näy kovin hyvin kuvissa, mutta on nyt harvinaisen hyvässä kunnossa.



Ja lopuksi tiukka tuijotus, joka sanoo ihan selvästi, että "Lopeta jo tuo kuvaaminen ja anna mun olla rauhassa".






Videossa Sonja saa rapsutuksia ja turkin pörrötystä, kun on mitä pörröttää.

maanantai 24. marraskuuta 2008

Meillä on...

Lueskelin Susannan käsityöt-blogia ja otin sieltä tällaisen kivan jutun.
Elikkä meillä on:

[ ] akvaario
[x] arabian astioita
[ ] arkkupakastin
[x] astianpesukone
[x] autotalli tai siis autohalli, jossa paikka autolle ja moottoripyörälle
[x] digiboxi
[x] digikamera
[ ] digitaalivaaka
[x] dvd-soitin
[ ] epilaattori
[ ] farmariauto
[x] henkilöauto
[ ] hiirimatto
[x] hiustenkuivain
[ ] höyrysauna
[x] iittalan astioita
[x] ilmakiharrin
[x ] ilmakitara
[ ] ilmankostutin
[x] jenkkisänky
[x] kahvinkeitin
[ ] kahvipannu (espresso)
[ ] kannettava dvd
[x] kannettava tietokone
[ ] keittiövaaka
[x] kenkäteline
[ ] kerrossänky
[ ] keskuspölynimuri
[ ] kirkasvalolaite
[ ] kopiokone
[ ] kotiparturi
[ ] kotiteatteri
[ ] kottikärryt
[ ] kuisti
[x] kuivausrumpu on pesutuvassa yhteiskäytössä
[x] kultaisia koruja
[x ] kuntolaitteita stepperi, jolla pitää polkea silloin tällöin, kun jaksaa
[x] kylpytakki
[x] laajakaista
[ ] lankapuhelin
[ ] langaton hiiri
[ ] leipäkone
[ ] leivänpaahdin
[x] litteä tietokonenäyttö
[x] luistimet miehellä, milloin lienee käyttänyt viimeksi
[ ] maasturi
[x] matkapuhelin
[x] mikroaaltouuni
[ ] moottorikelkka
[x] moottoripyörä
[ ] mp3-soitin
[x] musiikkisoitin
[x] navigaattori
[ ] oma ranta
[ ] omakotitalo
[x] ompelukone
[ ] pakettiauto
[ ] partakone
[x] parisänky
[x] parveke
[ ] pelikone
[x] polkupyörä
[ ] polttava cd-asema
[x] porakone
[ ] poreallas
[x] pyykinpesukone
[x] pölynimuri
[x] pöytätietokone
[ ] rappuset
[ ] rikkaimuri
[ ] rullaluistimet
[ ] salarakas
[x] sauna
[x] sauvasekoitin
[x] silitysrauta
[ ] skanneri
[ ] suihkulähde
[ ] sukset
[ ] suoristusrauta hiuksille
[ ] sykemittari
[x] sähköhammasharja
[ ] sähkövatkain
[x] sälekaihtimet
[ ] takka
[ ] taulutelevisio
[ ] tauti
[ ] teepannu
[ ] tekohampaat
[x] tietokonepöytä
[ ] traktori
[ ] tulostin
[ ] uima-allas
[ ] ulkorakennus
[ ] ulkosauna
[ ] useampi televisio käytössä
[ ] vapaa-ajan asunto
[x] vedenkeitin
[ ] vene
[x] verenpainemittari
[x] vhs-videonauhuri
[ ] videokamera
[ ] viinaa
[ ] villamatto
[ ] vohvelirauta
[x] voileipägrilli paninigrilli
[x] vuodesohva joulukuun loppuun asti, sitten saadaan tavallinen soffa
[ ] web-kamera
[ ] wokki-pannu
[x] yleiskone
[ ] yläkerta

Saa ottaa, ken haluaa.

Kissakuvahaaste 91: Kahdet kasvot

Kissakuvahaasteena tällä viikolla kahdet kasvot.Niinpä heräteltiin koko kissalauma päikkäreiltä kuvauksia varten.

Ekakuvassa norjalainenmetsäkissa Sonja(13v tuli täyteen 22.11) emännän sylissä.Eli kahdet kasvot, toiset vain yrittää olla piilossa.Vissiinkin ujostuttaa...



Toisessa kuvassa vanhaherra Petteri(nuorekas 15vuotias) ja uniset silmät.Ja taas toista ujostuttaa.Kumma kyllä, kissoista on ihan kiva olla kuvattavana ja esitellä suloista itseään koko kansalle.



Lopuksi kissaneiti Sofia(15v, eihän uskoisi).Pienikokoinen ja ketterä pippuri, luonnetta löytyy.Voipi sanoa, että on koko porukan pomo, vaikka Petteri yrittää kovasti "muka" esittää pomoa, mutta toiseksi jää Sotkulle.





Tässä vielä Sonjasta vauhdikas kuva, jossa on kaikki kahtena kappaleena


sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Tiskirätti

Nyt se on sitten minullakin.Nimittäin neulottu tiskirätti.Näin uudessa Ullassa sellaisen ja ajattelin tehdä sellaisen.Löysin ainoastaan valkoisena merseroimatonta puuvillalankaa ja tein oman version korinpohjaneuleella.
Ainakin minun mielestä toimii hyvin.Saa nähdä miten pitemmässä käytössä.


perjantai 21. marraskuuta 2008

Kevättä odotellessa

Kevättä odotellessa, ajattelin laittaa piristykseksi kuvan minusta moottoripyörän selässä.



No, täytyypä myöntää että olen vain kyydissä.Eikä minulla ole noin vähän vaatetta päällä, siinähän tulee vilu.Moottoripyöräasuni on kaukana seksikkyydestä.Olen kuin michelin-ukko ne päällä.Paksut Goretexhousut ja -takki, joissa on vielä ne turvajutut.Ja kylmällä ilmalla vielä tikkivuoret.
Jospa tuo kuva onkin minun mieheni unelmista!!!

Leikitään vielä

Jatketaan vielä tuota leikkimistä tuolla photobucketilla.
Tällä saa kivasti väänneltyä kuvia miten sattuu.
Tässä esimerkki Petteristä.On aika raasun näköinen, vai mitä?



Laitan tähän alle vertailun vuoksi alkuperäisen kuvan.Ei ole onneksi oikeasti noin surkean näköinen kuin yllä.


Leikkimistä kuvilla

Leikin photobucketilla ja sain tällaista jälkeä aikaan.Koska englannin kielen taitoni on niin surkea, ei kaikki tieto avaudu minulle heti, vaan pitää kokeilla kaikkea mitä sieltä löytyy.

Tässäpä olisi ensiksi Petterin kuva, olkaa hyvät:



Sitten esittäytyy Sonja kauniilla sivuprofiilillaan:



Pikkuinen Sofia tässä näin:



Ja lopuksi tyttäreni kiva kisu Roope:


torstai 20. marraskuuta 2008

Se perinteinen Petteristä...


Ei voi mitään, Petteri osaa nauttia nukkumisesta.Katsokaa vaikka näitä kuvia.On vetänyt itsensä jotenkin niin kippuraasentoon, että näyttää aika pullealta kuvissa.Ei ole oikeasti noin pulskassa kunnossa.Osaisipa itsekkin ottaa noin lokoisasti ja nauttia noin paljon nukkumisesta.




Tuo sohva joka näkyy kuvassa, on tosi vanha ja ruma.Inhoan oikeastaan sitä.Mutta, kun se on kissan kynnen kestävä, niin sitä ei voi hävittää.Ei vaikka kuinka sitä moittisin.Ei auta kuin kestää tuota niin kauan kuin minulla on kissoja.

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Sain tunnustuksen!

Sain tälläisen kivan tunnustuksen Helmiltä. Helmille kiitoksia kovasti tästä kunniasta.Mukavaa kun joku tykkää minun kirjoituksistani.



Säännöt olivat seuraavanlaiset:
1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen.
3. Nimeä seitsemän muuta ja linkitä heidän bloginsa.(määrä vapaa)
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä.

Annanpa tunnustuksen seuraaville blogeille:

Poju ja Tiikeri
Varjoyrtti
Reetikisu
Karvahelvetti
Nuutu ja Pojat
Olli
One Step Closer

Tässäpä olisi joitain blogeja, jotka olen hyväksi havainnut ja suosittelen muillekkin



Sofian nukkumispaikka


Sotkulla on mukava nukkua emännän kyljen päällä.


tiistai 18. marraskuuta 2008

Kukkanen


Sonja tuli tapansa mukaan pötköttämään näppäimistön ja näytön väliin, kun olen koneella.Huomaatteko kuinka kauniisti turkki on mennyt.On kuin kukka tuossa!
Tuo ylempi kuva on aikas epäselvä, mutta tuossa alemmassa näkee selvästi sen.



Minun oma pieni vauvani.Odottelee, että lähtisen hänen kanssaan nukkumaan.Kait tässä on lähdettävä, kun on tuo kello niin paljon.Menee aika huomaamatta tässä koneella, kun lukee muiden blogeja ja päivittää omaa.

Polliisi Oulusa ja muutaki...

Aattelimpa kirjottaa tähän jottain ihan Oululaisittain, ainaki sillä kielellä millä mää puhun.Ei varmaan oo ihan oikeeta Oulun murretta, mutta näin mää ylleensä puhun.
On sattunu monta kertaa, ku oon kierrelly tuolla eteläsä päin, että kuulevat heti puhheesta mistä päin oon.Ja heti tietenki kysellään polliisista: Ookko nää Oulusta, pelekääkkö nää polliisia?
No, pelekäänhän mää, ja varmaan nääki.

Laitampa tähä kuvia siitä polliisista, niin nää tiijät miltä se näyttää.Eikö ookki komia?




Nää haluat varmaan tietää myös Oulun herkuista.
Täsä olis yks: rössypotut. En oo ite syöny tuota ainakaa kaheksaan vuoteen, kun oon vähä niinku kasvissyöjä.Mutta ku ennen söin, niin voin sanua, että oli hyvvää.Kannattaa maistella ku tuut tänne päin.

Toine herkku on rieska, jota pittää aina hamstrata omalle siskolle, ku se tullee käymään täälä Oulusa.Se raukka ei sitä saa sielä eteläsä päin.Ite tykkään tosi paljo perunarieskasta, kannattaa sitäki maistella.

Jos nää haluat niin voit kommentoija iha omalla kielellä.Olis tosi kiva lukia niitä ja yrittää ymmärtääki.Ruukaakko nää kirjotella omalla murteella vai iha kirjakielellä?Mulle on jääny tavaksi kirjottaa aina kirjakielellä, ja yrittää vielä oikein tarkasti laittaa nuo pilikut ja pisteetki kohilleen.Tämä oliki aika vaikia kirjotelma, kokkeilkaapa iteki!

Ja tämä kieli ei sitte oo sitä virallista murretta, se ilimotetaan heti, ettei tule mittään sanomista.

Koristekengät sormuksille ja koruille

Ostin viimevuoden lopulla ihanan koristekengän, johon voi laittaa sormukset.Jonkin ajan päästä löysin myös hienon koristekengän kaula- ja rannekoruille.



Tässä alla vielä lähikuvaa molemmista.Itse tykkään varsinkin noista punaisista korkkareista.Olisipa myös minun koossa tuollaiset, niin ostaisin heti, ainakin koristeeksi! =D



Laitanpa tähän vielä pakollisen kissakuvan.Petteri seurasi uteliaana, mitä se emäntä värkkäilee, kun asettelin noita kenkiä kuvauskuntoon.



Ja pitää myös laittaa kuva meidän ruokapöydästä, kun se kerrankin on tyhjä kissoista ja kaiken maailman tavaroista (otin tämän kuvan ennen noita kenkäkuvia!).
Olen aivan kateellinen ihmisille, jotka saavat pidettyä tavarat paikallaan ja järjestyksessä.Minulle ehkä liian vaikea tehtävä


PS:Kun katselin kuvia suurempana, huomasin kuinka hyvin ne kissojen tekemät jäljet näkyy!Mutta tällä pöydällä on pärjättävä niin kauan kuin minulla on kissoja elikkä koko loppuelämä.Eipä raaski ostaa uutta pöytää niiden raavittavaksi:(

Runo Sonjalle


Jos kameraa tietokonetta boxia ei ois,
mä hiiriä jahtaisin vapaa-aikani
ja kaikki ne ensin kunnolla kiusattuani perusteellisesti söisin pois.
Silloin täynnä ah niin täynnä ois pikku masuni,
huolella nuolisin puhtaaks kaikki tassuni,
isännän, emännän viereen hiljaa kömpisin,
kovimmalla äänellä heille kehräisin,
ja sanoisin : miauuuuuuuuuuuuu♫

Kirjoittanut: Kuvaboxin Alsa

maanantai 17. marraskuuta 2008

Kissakuvahaaste 90: Oma koti

Kissakuvahaasteena on tällä viikolla oma koti.



"Omassa kotona saa hypellä pöydillä, vaikka isäntä ja emäntä yrittää olla eri mieltä, mutta kun tämä on myös minun, Sonjan, oma koti, niin minähän tyttö hyppelen, ja iloisena sen teenkin"



"Tykkään majailla saunassa ja se onkin melkein kuin oma koti minulle, Sofialle.Emäntä on laittanut minulle oman juomakupin tänne, kun vesi maistuu täällä paremmalle, kuin keittiössä"



"Minä, Petteri, olen tässä illalla vinkumassa ja vonkaamassa iltaruokaa.Eivät meinaa minua totella, vaikka omassa kotona pitäisi saada syödä aina kun siltä tuntuu."