tiistai 30. syyskuuta 2008

Sonja ulkoilee



Sonja kävi ulkoilemassa ja nuuskimassa syksyn tuoksuja.Kylläpäs oli ihanat värit.
Aika hyvin Sonja kävelee ulkona.Ainakin ensimmäisen ruohotupsun luo.Siinä sitä sitten odotellaan, että neiti on syönyt tarpeeksi.Yleensä minulla menee ensimmäisenä hermot ja kannan kissaa, että päästään eteenpäin.
Kuvat on mitä on, kun Sonjan katse oli koko ajan eri suunnassa kuin kamera.Ruoho maistui niin makoisalle, ettei kisu kuullut eikä nähnyt mitään syönnin aikana.Otappas siinä sitten kuvia!


Kissakuvahaaste 83: Saunakissa



Sofia eli kotoisasti Sotku tykkää pötkötellä saunassa.Onpa jopa muutaman kerran ollut minun mukana saunomassa, mutta pelkää hieman kun heittelen löylyä.
Osallistun näillä kuvilla kissakuvahaasteeseen.


maanantai 29. syyskuuta 2008

Lidlin Sock Yarn

Sock Yarn
Lidlistä ostettua lankaa yhteensä 200g.
48% puuvillaa, 39% villaa, 13% polyamidia.
Puikkosuositus 2-3.Yhdessä kerässä lankaa peräti 200m.
Tulee ohuet sukat, jotka sopii hyvin kenkiin.
Onko kenelläkään tietoa, onko hyvä lanka?



Aloittelin muiden käsitöiden lomassa sukan tekoa.Lanka tuntuu mukavalta neulottavalta ja koska seassa on myös puuvillaa, ei ainakaan kutita ihoa.
Voinpa sanoa, että olin hieman ennakkoluuloinen tästä langasta, koska ostin sen Lidlistä.Mutta olen tosi tyytyväinen.




Toinen sukka valmiina ja toinen hyvällä alulla.Langassa on monta eri sävyä ja neuloessa tulee turkoosi väri mukavasti esille tuollaisena kierteenä.
Tässä onkin kiva "välipala". Sain valmiiksi tytön neulemekon ja on kokoamista vaille valmiina.Se onkin se työläin vaihe.Minulla saattaa odottaa kauankin aikaa kaikki töiden päättely ja kokoaminen.Mikähän siinä on niin vaikeaa?!?

perjantai 26. syyskuuta 2008

Novita Anni ja valinnan vaikeus



Anttilasta löysin Novita Anni lankaa.Ostin 600 grammaa. Teen allaolevan neuletakin.


Tässä ohje takkiin.


No voi itku.Löysin toisen ihanan mallin, jonka voisin tehdä tuosta punaisesta Anni langasta.
Tekisin muuten samanlaisen, mutta ilman tuota pörrölankaa, jota on hihan ja hupun reunassa
Tässä kuva siitä:




Nyt tarvisin neuvoa kumman teen.Molemmat ovat niin ihania, mutta en taida tehdä kumpaakin, se on joko tai.
Joten antakaa ääniä kumman teen!!!

torstai 25. syyskuuta 2008

Novita Pop


Shoppailin lankoja. Novita Pop lankaa 1,2 kg.Oli tarjouksessa Kärkkäisen sikapäivillä(huh mikä nimi). Koko läjä tuli maksamaan vain 6 euroa!!!
Teen tästä ainakin itselleni palmikkoneuletakin.Olen tuossa kuvassa jo aloitellut sitä, mutta katsotaan tuleeko tämä vai joku muu.
Tästä määrästä tulee varmaankin toinenkin takki tai sitten pipoja ja huiveja.


Neuletakista alkaa olla takakappale valmis. Todella joutuisaa neuloa, kun on niin paksu lanka.
Ohje on Novita 4/2003 ohjenumero 3. Olen sitä muutellut hieman. Jätin joustinneuleen pois ja aloitin heti palmikkoneuleella. Palmikkojakin muuttelin hieman. Hihoista aloitan myös heti mallineuleella ja teen hieman pitemmät.



Tässä takki on valmiina, nappeja vaille.Ei ollut kovin hyvä lanka tuo Pop.Näyttää venyvän ja vanuvan tuo takki, mutta eiköhän mene kotitakkina lämmikkeenä.

Söpöt vauvan sukat


Lanka Lanett

Ohje Novita Muksu Extra 2008

Söpöt vauvansukat menossa lahjaksi sukulaistytön vauvalle.
Pujotan vielä satiininauhan sukan varressa olevaan reikäkerrokseen, niin tulee vielä söpömmät.
Ohjeessa sukat on tehty Bambu langasta, mutta minulla sattui olemaan jäljellä Lanett lankkaa, joten sukat valmistui siitä.





tiistai 23. syyskuuta 2008

Osallistu arvontaan (nyt suljettu)

Jätä kommentti tähän kirjoitukseen, niin osallistut arvontaan.Muista jättää linkki sivuillesi tai sähköpostiosoite, niin saan voittajan kiinni.

Minulla on ylimääräinen kirja Maisa&Kaarina, naisen mitta, jonka ovat kirjoittaneet Sari Luhtanen ja Tiina Paju.Tässä kuvausta kirjasta:

Sari Luhtanen Tiina Paju, Maisa & Kaarina – Naisen mitta

Maisa & Kaarina
Energinen parivaljakko ottaa mittaa naisen roolien uskomattomista ulottuvuuksista
Onneksi naisen sapluunaan mahtuvat niin käsivarsien allit, reisivekit kuin mahamakkaratkin. Armollinen yhteishenki antaa lisätilaa nautiskeluun taipuvaisille ruumiille.
Sankarittaret mittaavat mm. kesäloman railakkuusasteen tarkastamalla, miten vahva kokovartalopuudutus tarvitaan luottokorttilaskun avaamiseen. Naisen mitalla voi myös määritellä, mitkä painavat syyt riittävät toisen punaviinipullon tilaamiseen.

”Samalla kun myhäilee Maisalle ja Kaarinalle, voi myös nauraa niille järjettömyyksille, mitä mainos- ja trendipellet sekä tiedotusvälineet ovat mennen tullen 20 vuoden aikana keksineet nykyihmisen pään menoksi.”
– Vesa Kärki Kalevassa Maisan & Kaarinan Pyöreät vuodet -20-vuotisjuhla-albumista.


Osallistu viimeistään 23.10.2008 klo 20.00, niin voit voittaa tämän hauskan kirjan!!!

----------------------------------------------------------

No niin, enään ei voi osallistua.
Rakas mieheni toimii "onnettarena" ja onni suosii...

Omppumatoa!!!Paljon onnea =D

Omppumato saa tämän kivan kirjan luettavakseen.

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Palmikkolapaset




Lanka: Novita Isoveli

Ohje yhdistelty monesta eri lähteestä.

Tyttäreni ilmoitti, että tarvitsee lapaset, kun sormia palelee iltasella. Aloitin tälläiset tekeleet, johon yhdistin eri malleja.
Aika hassun näköiset lapaset, kun on tuollaiset kapeat ja pitkät.Tosin tyttärelläni on kapeat kädet, joten pitäisi olla sopivat.Toivottavasti ei ole aivan epäonnistuneet yksilöt!!!
Puolustukseksi voin sanoa, etten ole tehnyt lapasia ainakaan kymmeneen vuoteen.Peukalokiilan ohjetta piti hakea monesta paikasta ennen kuin löysin sopivan tälle langalle.
Kunhan saan nämä valmiiksi, niin teen myös itselleni.Enpä muistanutkaan kuinka ovat mukavia tehdä.

Sain tyttäreltäni viestin, että lapaset ovat aivan sopivat.Jes, voin olla tyytyväinen itseeni.Aika hassua, että minulta onnistuu paremmin puseroiden teko kuin lapasten ja sukkien.

maanantai 15. syyskuuta 2008

Punainen mohairhuivi

Ohje Novitan sivulta.
Ohjeen huivi on tehty Kid Mohairista, mutta tein tämän huivin Rose langasta.Lämmittää mukavasti harteita, esim. auton kyydissä pitkällä matkalla.
Näitä piti tehdä tutuillekkin, joten valmistui myös musta, valkoinen ja vaaleanruskea huivi.
Helppotekoinen kuvio ja kuitenkin näyttävä.

Pinkki toppi ja kesäkassi




Pinkin topin ohje löytyi lehdestä Novita kesä 2008.Ohjeessa toppi oli tosi lyhyt, soveltuu ehkä paremmin minua nuoremmille.Tein itselleni pitemmän version, ettei napa näy!
Lankana Tennessee, josta löytyi ihana pinkki väri.Lapsen neuletakki on tehty samaisesta langasta.





Ja langan lopuista tein kesäkassin.Ohje oli jossain Moda lehdessä, mutta kun minulla ei ole enään kyseistä lehteä, en muista tarkemmin.Kassi oli siinä raidallisena versiona ja oli tosi kivat värit.
Tämä pinkki kassi on pikkutyttösellä leikeissä mukana.

lauantai 13. syyskuuta 2008

Punainen kaulahuivi ja baskeri




Pidän palmikoiden neulomisesta.Saa näyttävää jälkeä helposti.
Löysin ihanan kaulahuivin ohjeen Novita Syksy ekstra 2007- lehdestä ja kun näin kuvan kaulahuivista punaisena Miian päiväkirja-Blogissa, oli aivan pakko sännätä kauppaan ostamaan Novita 7 veljestä lankaa ja tietenkin punaisena!Olen aivan heikkona punaiseen väriin.

Kuvassa komeilee myös blogikissa Petteri.Valmistautuu nukkumaan lankakerän vieressä.





Nyt kaulahuivi on valmiina.Orava saa toimia mannekiinina, kun ei sattunut olemaan ketään kotona, kun kuvausvimma iski.
Ihana malli ja joutuisa tehdä.Ja tämä punainen väri on aivan ehdoton!
Seuraava haaste olisi samaan sarjaan kuuluva baskeri.Aloitan kunhan investoin puikkokokoelmani, jos vaikka löytyisi siihen sopivat vahvuudet.




Nyt on baskerikin aloitettu.Saa nähdä mitä tulee.Olen kerran aikaisemmin tehnyt baskerin ja siitä tuli tosi pieni.Ei mahtunut kenenkään päähän!
Olen liian hätäinen neuloja.En malta lukea ohjetta ensin kunnolla ennen aloitusta ja monta neuletta on mennyt purkuun sen takia.




Valmis!
Baskeri näytti ensin liian pieneltä ja ajattelin, että taas epäonnistuin.Mutta kun kastelin ja muotoilin sen, sain kuin sainkin sopivan baskerin itselleni.

Valkoiset kämmekkäät


Valkoiset kämmekkäät on tehty Novita Isoveli langasta.Ihana kuvio.
Punaiset kämmekkäät olen soveltanut tästä ohjeesta eri langalle ja tehnyt joustinneuletta sileän tilalle.
Kämmekkäiden ohje tästä

perjantai 12. syyskuuta 2008

Punainen palmikkopusero ja kämmekkäät




Novita Nina langasta tehty neule ja kämmekkäät.
Pidän tosi paljon palmikoiden tekemisestä, tässä sai tehdä sitä ainakin puseron helmaan.Ohjeessa oli tehty palmikkovyö, mutta itse jätin sen pois ja virkkasin ketjusilmukoilla vyön, pidän sitä, jos siltä tuntuu.

Puseron ohje löytyy Suuri Käsityölehti 2/2008.
Kämmekkäiden ohje on sovellettu löytämistäni malleista.

Tiikeriraidat


Roope, 5-vuotta.
Roope on otettu eläinsuojelusta noin vuosi sitten. Edellinen omistaja oli kuollut ja piti saada uusi koti kissalle.
Tyttäreni oli tottunut kotona asuessaan kissoihin, eikä osannut olla ilman, kun muutti eri paikkakunnalle opiskelemaan. Niinpä Roope sai kodin hänen luotaan.








Videossa Roope leikkii jollain paperisutturalla.Ne on parhaimpia kissaleluja, kun ovat kevyitä ja niitä on kiva heitellä pitkin asuntoa.

torstai 11. syyskuuta 2008

Lapsen pinkki neule




Pikkutytön söpö neule.
Lankana Novita Tennesee.Menekkiä en enään muista, kun tein sen jo kesällä.
Ohje löytyy lehdestä Moda 3/2008.Ohjeessa eri lanka, sovelsin sopivaksi Tenneseelle
Tosi ihana söpöstely neule. Voi käyttää rennosti, kuten kuvan tytöllä tai juhlavasti mekon kanssa.Hiha ja helma ovat tarkoituksella lyhyet, mutta voi tehdä myös normaalipituisiksi.



Animeko-kissat


Kun löysin näiden kissojen ohjeen, innostuin niin, että näitä tuli sitten näin monta kappaletta.
Tein monen paksuisesta puuvillalangasta.Punainen on tehty Novita Virkkauslangasta.
Soveltuu minun mielestä parhaiten näihin kissoihin.
Myös Novita Kotiväki-lanka on hyvä, tulee tuollainen isompi versio.
Ohje tästä.Mutta varokaa, näihin jää koukkuun!!!

Sotku Sofia

Sofia,14-vuotta.
Sofia on meidän kaikkien kissojen pomo.Pitää kuria kahdelle muulle kissalle, mutta on kuitenkin suloinen ihmisten seurassa.Pitäähän se kuri olla, ettei mene vallan hillittömäksi asiat.



Sofia sairastaa kilpirauhasen liikatoimintaa.On nyt lääkitys ja asiat on hyvin.On taas oma itsensä eli saa välillä hillittömiä hepuleita ja vetelee spurtteja ympäri asuntoa niin että matot pölisee!



Sonja,musta karvakasa



Sonja, pian 13 vuotias Norjalainenmetsäkissa.
Aivan ihanan suloinen kissa.Pehmoinen, kuin lankakerä.



Sonja valmistautuu nukkumaan sängyn jalkopäässä.Siinä on mukava nukkua yön yli, tai ainakin puoli yötä, jonka jälkeen herätetään emäntä rappaamalla ovea tarmokkaasti, että varmasti päästää olohuoneen puolelle.
Kuvasta tuli aika vauhdikkaan näköinen(lue epätarkka) kun Sonjan pää heilui niin vauhdikkaasti pesuoperaation aikana.

Harmaa paholainen


Petteri, ikää 14-vuotta.
Poseeraa myös blokin nimen kohdalla.








Blogikissa Petteri on huomannut kuinka mukavaa ja lämmintä on ottaa nokoset minun lankakorissa!
Onpahan minulla sitten tekemistä, kun nypin karvoja langoista.Toivottavasti ei puikot kovin paljoa pistele.
Petteri on aina ollut kova poika nukkumaan.Mutta kun ilta saapuu, aloittaa Pete kovaäänisen naukumisen ja tuijotuksen, kun nälkä alkaa kurnia vatsassa.Jos ruokaa ei ala tulla heti, pitää emäntää tuijottaa vielä lähempää ja naukua vielä lujempaa, se yleensä viimeistään tehoaa.




keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Kissanlelu

Tänään kävin kylässä kissaperheessä ja kissallehan piti tehdä jokin lahja.
Kerin Novita Huopanen-lankaa rullalle ja muutamalla pistolla varmistin langan pysymisen paikallaan.Sitten vain pesukoneeseen huopumaan ja lahja oli valmis kuivuttuaan.
Näitähän piti tehdä varastoon useampi, että on vastaisuuden varallekin lahjoja.

Baby Born-neulesetti


Neulesetti Baby Born-nukelle.
Useammasta neulelehdestä haettuja ohjeita.Vaaleampi väri on Novita Wool ja tummempi väri Novita Nallea.Oli pakko tehdä kahdesta eri langasta, kun ei ollut tarpeeksi yhtä lajia.
Mutta tiheydeltään ovat samaa luokkaa.
Tämä setti on lähetetty pienelle tytölle yllätyslahjaksi.
Oli kuulemma repinyt paketin auki ja ollut aivan innoissaan, kun vauvanukke sai uusia vaatteita.
Mukavia tehdä, kun valmistuvat niin nopeasti.